Mihin suuntaan ollaan menossa..

Elämä ja kuolema

Viime kerrasta onkin taas aikaa kun kirjoittelin tänne, mutta karu fakta on niin, että kesällä on ollut aikaa yleensä enemmän, talvella ei. Nyt kevät on jo etelässä aika pitkällä (sekä aika aikainen..), joten on aika aloittaa taas joka viikkoinen tarinointi. Tällä kertaa käsittelen arkipäiväisiä asioita, kuten yleensä on tapana ollut omissa tarinoissani. Viimeksi kun kirjoitin, tiesin että minulle erittäin läheinen ihminen tulee kuolemaan, ja näin myös kävi ja äiti nukkui pois n. kuukautta myöhemmin kun viimeisen kirjoitukseni tein. Syksy meni valitettavan nopeasti, ja muutto etelään oli edessä. Olisihan se ollut mukavaa jos olisi oma äiti ollut tukemassa lapsen muuttoa suuremmille apajille, mutta aina valitettavasti emme saa päättää miten meidän elämämme jatkuu tai loppuu. Elämästäni ensimmäiset 15 vuotta asuin kotona, ja vietin aikaa paljon äitini kanssa, mutta sittemmin koulut yms. veivät edemmäs kotoa. Tämä lienee jokaiselle ainakin osittain jos ei jopa kokonaan tuttu rituaali, näinhän sen kuuluu mennäkkin. Tämä jollain tavalla valmistelee siihen, että jossain vaiheessa omat läheiset vaihtuvat aviopuolisoihin, ja omiin lapsiin, mutta kun itse on vielä suhteellisen nuori, niin ei useimmiten tahdo että tällaista tapahtuu.

Seuraamukset

Olen jo kerran kokenut jotain lähes yhtä dramaattista, joten pitkään sulateltuani ideaa, ja juteltuani kaikki asiat lävitse äidin kanssa, aloin hiljalleen hyväksyä ajatuksen hänen pois menostaan. Etukäteen tietämättä, että menisimme viimeiselle vierailulle häntä tapaamaan kuin sattumalta, menimme käymään kotipuolessa, kun olimme matkalla kotiin, soitin sitten isälle joka kertoi äitin olevan terveyskeskuksella lähellä kotipaikkaa. Suuntasimme menomatkalla sinne, ja juttelimme äidin kanssa pitkään, kerroimme saaneemme asunnon etelästä yms. tapahtumia mitä nyt oli viime aikoina sattunut. Pois lähtiessämme sanoimme tulevamme huomenna uudestaan häntä tapaamaan, tässä vaiheessa emme tienneet tulevamme takaisin jo illalla, kun tilanne valitettavasti kääntyi huonompaan suuntaan. Illalla kovat kivut olivat tulleet, ja kun menimme n. 23.00 paikkeilla terveyskeskukselle, oli hän melko vahvassa lääkityksessä eikä oikein enää kovin paljon jaksanut valvoa. Seurasimme tilannetta jonkin aikaa, juttelimme minkä hän jaksoi, ja lopun aikaa vain ihmettelimme elämän menoa. Pois lähtiessämme, sairaanhoitaja kysyi tahdoimmeko ilmoituksen yöllä jos jotain muutosta tapahtuu huonompaan suuntaan, vastasimme kieltävästi, että suotta heräämään yöllä, katsotaan sitten aamulla mikä tilanne on. Aamulla sitten heräsimmekin puhelimen sointiin, ja uutiset olivat huonoja, äiti oli nukkunut pois vain hieman aiemmin.

Jatko puinti

Tätä seurasivat kaikki perinteiset perunkirjotuksen teot, hautapaikan varaamiset jne. Eivät kovin mukavia tapahtumia, mutta tehtävähän ne kaikki on. Tässä vaiheessa aloin ajatella omaa, sekä isäni elämää joka oli tottunut aina olemaan ihmisten ympäröimänä, kuinka mahdamme jaksaa? Omalla kohdallani voin kertoa, että todellakin olen ensimmäisestä kerrasta hieman "kovettunut", eikä tämä enää niin vaikea pala ollut kuin isoveljeni kuolema, kun kerkesin tähän huomattavasti paremmin varautua. Ainahan kuolemalla on omat ikävät seuraamuksensa ja tuntemuksensa, mutta nämä kuulunevat asiaan. Jos tässä olisi ollut kaikki, elämä jatkuisi suhteellisen normaalisti, mutta kun ei. Tänään (27.2.2008) sain verovirastolta kirjeen, jossa oli jotain selvityksiä heidän puoleltaan, luin ensin kirjettä ilman mitään sen ihmeempää, mutta sitten huomasin mukana olevan vielä yhden lappusen, sen otettua käteeni huomasin siinä lukevan LASKU. Tässä vaiheessa minut valtasi epätoivo, PERINTÖVERO! Tässä kohden aloin taas miettiä tämän valtion perimmäisiä tarkoituksia ihmisten etujen ajamiseksi, ja sain ajatteen päähäni, että varmasti tämä on hienoin tapa muistaa ihmistä kun hänelle läheinen ihminen kuolee. Perinnön kautta on mahdollista saada sievoiset laskut itselleen, ja jopa huonolla tuurilla saattaa myyntiin mennä mitä ihmeellisimpiä tavaroita. Omalla kohdallani lasku oli lähes 6500€, joten vaivuin itkun sortoiseen hysteriaan joka sisälsi epätoivoista naurua ja kauhua. Tiedä sitten miten tuotakin olotilaa kuvaisi paremmin.

Elämä jatkuu..?

Onneksi meidän kohdalla tilanne on jokseenkin hyvä, pystyn maksamaan ko. laskun pois ihmeemmittä kivuitta kun maksuaikaakin vielä on jokunen kuukausi, mutta mietitäänpä jotain vaikkapa ammattikoulu tai lukio-opiskelijaa, millä ihmeellä hän pystyisi maksamaan 6500€ parissa kuukaudessa? Vaihtoehtoja ei ole minun käsittääkseni kovinkaan monta, onneksi yksi tuli mieleeni. Lopettaa koulu siltä vuodelta siihen kohtaan, mennä töihin johonkin mihin sattuisi pääsemään, ja jossa voisi tehdä niin pitkää päivää kuin ikinä mahdollista (keikkatyö). Itse tein edellisessä vuoden vaihteessa n. 300 tuntisen kuukauden ja sen päälle vielä n. 200tuntisia kuukausia pari. Tästä useimmiten kertyy vähintään sen verran rahaa, että saa kyseiset laskut maksettua pois, itselle tuli n. 8500€ käteen jääpää rahaa. Ei hassummin, mutta onko se ihmisarvolle sopivaa jättää opiskelu kesken ja lähteä töihin pelkästään sen takia että oma omainen on kuollut? En pysty käsittämään tässä kohtaa tämän valtion perimmäistä tarkoitusta, joskin muuten minulla ei ihmeemmin ole työttömyyden lisäksi paljonkaan valittamista. Töitä riittää, mutta ei välttämättä siellä omassa Ilomantsin korvessa, tai Utsjoki-Kevon mutkassa, vaan muutto on edessä lähemmäs kehä 3:a. Se, ken on tottunut oman äidin helmoissa asumaan koko ikänsä tähän mennessä, on vuoren varmasti ns. kusessa.

Loppu kaneetti

Jos tästä tarinasta pitää jotain jäädä mieleen, niin se, että kun olette tietoisia omaisenne kuolemasta monta vuotta etukäteen, alkakaa herran jumala siirtää niitä varoja vaikka Somalian nälkää näkeville lapsille jos luulette että ei oma lompsa kestä maksaa tätä hullua verotusta. Puhukaa asioista ajoissa, tai eläkää kädestä suuhun periaatteella rahojenne kanssa, ei tämä homma näin toimi. Hauskaa kevään jatkoa kaikille, ja nauttikaa ihmiset nuoruudestanne jos se ei vielä ole ohitse, ja nauttikaa keväästä kunhan se alkaa hieman paremmin näkyä ulkoilmassa. Tästä eteenpäin taas pyrin kirjoittamaan kerran kuukaudessa jotain tekstiä oman elämäni tapahtumista.