Teot
Tuntuu, että jokainen aihe jonka kirjoitan tänne koskee ihmisiä enemmän tai vähemmän, mutta mistäpäs sitä muusta puhumaan kuin siitä mistä tietää eniten.. Tai ainakin luulee edes tietävänsä :) Kuulin tässä tänään aika häikäilemättömän tarinan taas kerran, juttelin kaverini kanssa msn-pikaviesti palvelun [tutummin messengerin] kautta, ja tuli puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat yms. Hän oli pääsemässä tietotekniikan koulutusohjelmaan, tänään oli tulleet hakutulokset. Ensimmäiselle sijalle hän oli kuitenkin hakenut mediatekniikkaan [tai mikä se nyt lie ollutkaan], joka käsittää siis 3d-mallinnukset, web suunnittelun ja muun sellaisen. Hän kertoi aiemmin olleensa eräällä firmalla töissä, johon hänet atk-tueksi haluttiin. Hänen oli tarkoitus tehdä firmalle kotisivut, mutta metallityöntekijäksi hänet sinne otettiin, ei kuulemma haitannut, rahaa tuli paremmin. Kun niitä sivuja sitten piti alkaa työstämään, ja olisihan se erittäin hyvä että olisi jotain pohjaa josta alkaa väkertää. Hän pyysi johtajalta historiikkiä firmasta, johon vastauksena hän sai perinteisen vastauksen sellaiselta ihmiseltä jolla ei ole mitään käsitystä internetistä "Firma perustettiin vuonna xxxx ja olemme työskennelleet yyyy ja zzzz yrityksille". Niin, jos katsotaan vaikkapa jonkin hieman enemmän menestyneen yrityksen sivuja ja katsomme heidän historiikkinsä lävitse, niin se ei todellakaan ole tuollainen, vaan siinä kerrotaan kaikki taustat mistä koko homma sai alkunsa. No eipä tässä vielä mitään, hänen käännettyään jotain 20 sivua katalogeista tietoa html-koodiksi [siis siihen muotoon jota jokainen internet selain osaa käsitellä, normaali teksti ei näytä juuri miltään..] niin sittenpä olikin hänen aika lopettaa työsuhde ja muuttaa muualle, sivut jäivät siis kesken. Perästä kuului soitto "Sivut eivät ole valmiit", ihmettelimme melkein yhteenääneen miten ne edes voisivat olla kun niitä ei kerran anneta tehdä, vaan teetetään jotain metallitöitä atk-töiden sijaan. Myöhemmin sivut kyllä ovat valmistuneet, ne on teetetty jollakulla, mutta kas kummaa, täysin identtiset lähdekoodit löytyy kuin millä tämä kyseinen henkilö oli alkanut niitä sivuja kasailemaan. Ainoana miinuksena se, että "copyright" eli tekijänoikeus osio oli unohtunut alkuperäiseen laittaa, eli eipä auta itku markkinoilla, kaikkea saa käyttää jos sille ei "patenttia" haeta. Myös opensource, eli avoimen lähdekoodin ohjelmat toimivat samalla periaatteella, paitsi, niitä saa muutella ihan niinkuin tahtoo, kuhan alkuperäinen on jostain tarkistettavissa [gpl-lisenssi]. Luultavasti tilaisuus tekee meistä jokaisesta varkaan, ehkä jokainen olisi toiminut samalla tavoin tuossa tilanteessa, vaikkakin säälimätöntä se on.
Tapaus 2
Entäs sitten tämä autoilu kulttuuri, siinähän pätee ihan samat jutut, ihmiset lähtevät liikenteeseen asenteella "minä minä" eikä muita ajatella ollenkaan.. "Kyllä minä vielä kerkeän noista vihreistä, vastahan se valo vaihtui keltaiseksi". Joopa joo, itselläkin sama asenne, mutta se vaan vituttaa suomeksi sanottuna odottaa se 1min sen sijaan että hieman rikkoo lakia. Toisaalta, automaatio-tekniikkaa opiskelleena voin sanoa, että jos et aja ylinopeutta, niin tuskin niihin seuraaviinkaan valoihin kerkeät ajoissa. Eli taas kerran, kannattiko sittenkään? Ei todellakaan. Myöskin on kiva ohittaa ihmisiä ohituskaistalla tai sitten jopa moottoritiella, kun toiset ajavat vain 97,5km/h ja itse tahtoisit ajaa 105km/h [niin, 10% virhemarginaali sallitaan lain mukaan, koska mittarit eivät koskaan ole niin luotettavia]. Tämä 7,5 km/h vaikuttaa sadalla kilometrillä [100km] aika vähän, ja minuuteissa olemattoman vähän. Pitkää matkaa jos ajetaan, niin kyllä sillä sitten tietysti on merkitystä, mutta loppujen lopuksi tässä maailmassa noin pienillä aika eroilla on aivan sama kuka on ensin perillä, kunhan on elossa vain siellä perillä. Kuinka moni on pysähtynyt joskus pelkäämään kuolemaa, ja miettimään oikeasti mitä silloin tapahtuu jos auto osuukin puuhun eikä puu katkea, vaan ihmisen niskat katkeavat? Tästäkin aiheesta olen oman mielipiteeni heittänyt ilmoille, mutta mitäs sitten sukulaiset ja lähimmäiset ajattelevat, tekevät jne? Oliko se heistäkin kiva että olit 30minuuttia aiemmin siinä puunrungolla johon menetit henkesi, vai oliko se vain sattumaa että se puu oli saanut kasvaa rauhassa juuri sillä paikalla esim. sen 150 vuotta odottaen sinun ajoasi siihen? Juupa juu. Joku on varmaan tulossa laivalta kun roudaa älytöntä vetokärryä kadulla parvekkeeni ohitse, jossa on siis olutta tai jotain muuta vastaavaa laatikko kamaa :) Hm takaisin aiheeseen. Jospa tämä Lost-sarjassa oleva fraasi "Everything here, happens for a reason" eli kaikki tämä täällä tapahtuva tapahtuukin jonkin asian vuoksi, en usko sattumaan enkä kohtaloon.. Sattumasta sen verran, että jollain tapaa se varmasti on olemassa, mutta luultavimmin sitä ohjaa jokin suurempi kokonaisuus kuin pelkkä sattumien summa. Ilman jotain sattuman kaltaista en olisi tavannut nykyistä kihlattuani, tuskin olisin istumassa juuri tässä ja kirjoittamassa tätä tarinaa, luultavasti en olisi saanut kaverini kanssa ehkä maailman parasta liiketoiminta ideaa päähäni jne. mutta miten nuo kaikki voivat sitten sattua? Ehkäpä joku tahtoo että jokainen meistä oikeasti toimii jollain odotetulla tavalla, ja sitten katsotaan oliko se hyvä, ja jos ei niin korjataan se johonkin toiseen ihmiseen ja taas testataan tuloksia? Ken tietää..
Syvimmällä sisälläni tiedän [niin, se alitajunta] että jotain tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa joka tulee ratkaisemaan monet näistä kysymyksistä, mutta milloin, sitä en vielä osaa kertoa, ehkäpä minun pitää vielä tämän alitajuntani kanssa hieman keskustella ja opetella puhumaan ennenkuin saan nuo asiat selville. Muuten, tämän illan tekstit jotka olen kirjoitellut tähän lähes huomaamattani [ristus miten paljon tuota tekstiä taas onkin..] on lähes kaikki alitajuntani tuotosta, en muista kirjoittaneeni noista juuri mitään, ja ne jota muistan on sellaista "tämä minun on pakko kirjoittaa" juttua. Palaamme astialle taas, may the force be with You.
keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti