Milloin tulee tappi vastaan?
Eli milloin ihminen oikeasti on tyytyväinen? Onko se sitten kun on rahaa vaikkapa miljoona euroa? Vai onko se sitten kun pääsee yläasteelta pois? Tai sitten kun saa ajokortin? Tai löytää elämänsä kumppanin? Itse en ole kysymykseen vielä keksinyt vastausta, tosin itse olen lähellä nyt tätä "täydellistä tyytyväisyyttä", mutta vielä vakituinen työ puuttuu, mutta sekin on jo pidemmällä kuin suunnittelun alla :) Itse asiassa toteutankin sitä jo aika kivasti, saas näkee millon sillä alkaa elämään. Mutta niin, sitten takaisin aiheenpariin. Kun tässä olen opiskellut itseäni, ja havainnut kuinka paljon sellaisia asioita joista en ole tiennyt olevankaan, olen missannut, niin minusta tuntuu etten ollu elänyt päivääkään ennenkuin tutustuin itseeni :D Kuulostaa hauskalta, mutta on totta. Se, miten aiemmin olen tullut toimeen, onkin sitten aivan erijuttu, mutta mieti omalle kohdallesi tilanne, olet tottunut olemaan oikea kätinen, entä jos sinulta otettaisiin oikea käsi pois, saati sitten molemmat? Itsestäni tuntuu juuri tältä tällä hetkellä, mutta minulta ei ole mitään otettu pois, päin vastoin, lisätty "yksi vaisto", joka erittäin hyödylliseksi on jo monesti osoittautunut. Miten moni muu on näinkin tyytyväinen omaan elämäänsä, sitä saa kysyä, itse asiassa minulla menee asiat vallan mainiosti, ei ole tällä hetkellä valittamista mistään muusta kuin laiskuudesta, taas pitäisi jaksaa vääntää töitä, mutta lepäily tuntuu välistä kivemmalta. Tosin kohta on taas alettava jotain puurtaa, jotta on jatkossakin jotain mitä tehdä :)
Harrastukset ja tekemiset
Yleensä painotetaan ihmiselle joskus ennen 15:ta ikä vuotta, että harrasta paljon ja mahdollisimman montaa eri lajia. No herran jestas, jos ihminen harrastaa vaikkapa 3 eri lajia, niin eihän siinä jää aikaa edes hengähtää kotona, aina pitäisi olla joko punttisalilla treenaamassa tai sitten muuten vain jonkin muun liikunnallisen harrasteen parissa, tai jos on vapaa aikaa niin kotona pitäisi venytellä ja tehdä vatsalihaksia yms. Äh, ei toinna itseään rasittaa moisilla ajatteilla, toki on kiva harrastaa jotain, ja mieluusti vielä jotain joukkue lajia, kuviokellunta lienee yksi parhaista, ei liian rankka, ja saa varmasti uusia kavereita. Nuorena on minusta erittäin tärkeää olla paljon eri kavereita ja mahdollisimman laajalta alueelta [se oma pikku kotikylä ei ole se paras vaihtoehto, vaan esim. 10:stä lähimmästä kaupungista hommata niitä kavereita ja pitää välit yllä], jotta sitten vanhana on jotain mistä kertoa ja paikkoja joissa käydä kun ei ole enää sitten mitään muuta tekemistä. Toki voihan kylässä käydä muulloinkin, ennen eläkkeelle jääntiä siis, mutta ainakin silloin [joillakin] on aikaa.
Päivän muihin aiheisiin
Tänään oli ihan kiva päivä, sain uuden työtarjouksen jota alan tässä tehdä lähiviikkoina ja muutenkin aika meni kivasti. Väsynyt pitkästä aikaa, mutta onnellinen silti :) Kunnialla suoriuduttu tästäkin päivästä taas, huomenna olisi myös aika rankka projekti edessä, pitäisi syödä paikallisen pizzaketjun jättipizza, jonka halkaisija on lähes metrin.. Onneksi ei tarvitse yksin sitä syödä, mutta luulen silti että ähky tulee, myös jotain ohraa joutuu maistelee kuiteski. Viikonlopun jälkeen voisin aloitella taas jotain ohjeita kirjoittelemaan, tai sitten jotain elämän vinkkejä :) Siihen asti sitten on yritettävä pärjätä tämän hetkisillä tiedoilla, itse tästä taidan suoriutua hiljalleen muihin puuhiin, onhan tätä tarinaa taas tullutkin. Tapaamisiin
perjantaina, heinäkuuta 28, 2006
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Mielenterveys [k-18 materiaalia ;)]
Ihminen
On yleisesti ottaen erittäin herkkä kapistus, jos erehdyt tekemään, sanomaan, olemaan sanomatta, jättämättä tekemättä mitä tahansa, saatat loukata toista. Erittäin hyvä on silloin jos huomaat että asiat [pienetkin] joita teet, vaikuttavat positiivisesti elämän kumppaniisi ja yleisesti ottaen lähellä oleviisi. Jos taas et tule kenenkään kanssa toimeen ja vetäydyt omiin oloihisi, silloin täytynee alkaa miettiä onko vikaa itsessä, peilistä todella usein löytyy syyllinen. Naisen kehossa on muutama paikka joista hänet saa erittäin tyytyväiseksi [perwot älkööt vaivautuko..] ja ne pisteet saa hieromalla toimiviksi. Olen tässä hieman oman käden oppien kauttakin näitä opiskellut, ja jos luulet että teillä ei mene hyvin vaikkapa normaaleissa arki rutiineissa, niin koetappas josko hieronta auttaisi selvittämään välejänne. Perinteisesti suosittelen aloittamaan siten, että riisut kumppanisi täysin alasti [tai voi hän tehdä sen itsekkin jos välit ovat jo sen verran huonot], hommaat jotain sellaista öljyä millä ei ole väliä vaikka sitä käyttäisit erogeenisille alueille, ja öljyät kumppanisi JOKAISEN paikan mitä vain voit kuvitella. Korvat, niskat, kädet, sormet, selkä, alaselkä, pakarat, jalkoväli, jalat, sisäreidet jnejne.. aivan kaikki, älä unohda mitään, ja käytä tähän aikaa rutkasti, esim. 15min tai enemmänkin jos viitseliäisyyttä riittää. Tämän jälkeen aloitat ylhäältä alaspäin hieroa, ja käyt taas läpi JOKAISEN paikan, mutta etenkin seuraavat :
Hieman niskoja, etsit ns. papuja, eli rustottuneita kohtia, ja pyörittelet niitä niin kauan että ne aukeavat, jonka jälkeen etsit lisää, kunnes niitä ei enää ole.
Seuraavaksi lapaluiden alta siten, että pyydät kumppaniasi hengittämään syvään ja kun hän alkaa hengittää ulospäin niin otat 4 sormeasi ja alat hiljalleen hivuttaa niitä lapaluun alle. HUOM! pidä kumppanin kättä selän takana kuten olisit tekemässä puoli nelsonia, tai sitten normaalissa pidätys asennossa [käsi taitettuna hellästi ristiselän päälle]. Tee näin 3-4 kertaa että lapaluu alkaa olla samalla tavalla irti kuin se olisi otettavissa sieltä pois. Tee sama käsittely molemmille puolille, mutta yksi puolisko kerrallaan, ei hyppelyä edes takaisin puolten välillä.
Seuraavaksi mennään taas alaspäin, pakaroihin asti. Nyt tarvitset naisen opastusta, etsit kohtaa joka on lähes pakaroiden keskellä, mutta itse et sitä tunne, kuulet ainoastaan "SE ON SIINÄ" huudahduksen tms. kun osut oikeaan paikkaan. Pyörittelet molempia puoliskoita yht'aikaa niin kauan että ne alkavat aueta. Käytä NÄIHINKIN pisteisiin rutkasti aikaa 10-> minuuttia, voimaa sen verran että jaksat tehdä, mutta myös siten että ei liian hellästi, eikä liian rankasti jotta toinen valittaa kokoajan, se tekee hieman kipeää, mutta kun paikka alkaa aueta niin tämän jälkeen se tuntuu pelkästään hyvältä.
Seuraava ohje vain naista hierottaessa [k-18 vinkki :)] : seuraavaksi siirrymmekin aivan naisen sukupuoli elimen viereen, oikealle ja vasemmalle puolelle tätä aluetta [hän on edelleen mahallaan]. Tunnustelet samalla tavalla kuin niskoja hieroessasi, mutta vain parilla sormella, etsit samanlaisia papuja mitä löysit luultavasti niskoista, ja hierot niitäkin kauan että ne aukeavat. Muista käyttää paljon öljyä jokaiseen kohtaan.
Käännät naisen selälleen, tai pyydät häntä kääntymään. Taas öljyämis prosessi, käyt läpi jokaisen paikan, kaulan, rinnat, kädet, masun, sukupuolielimet, reidet, varpaat jnejne.. Tämä siksi että saat veren kiertämään kehossa, siitä on myöhemmin hyötyä myös itsellesi ;) Tällä kertaa aloitat rintojen yläpuolelta, läheltä nännejä, mutta n. 3-5 centtiä ylempää. Etsit taas papuja ja pyörittelet ne auki.
Seuraavaksi menemme hiemän ylemmäs, ja palaamme myöhemmin takaisin. Nyt etsit kaulan ja rinnan välissä olevaa luuta joka on poikittain katsottaessa partneria suoraan pituussuunnassa. Taas pyydät hengittämään syvään sisään, ja kun hän alkaa hengittää ulospäin niin otat ne samat 4 sormea jotka sinulla oli aiemminkin ja painat kaulanpuoleiselta suunnalta sisäänpäin, varovasti, mutta ei liian hellästi. Tee tämä 3-4 kertaa kunnes luun seutu alkaa irtoamaan, se on aluksi aika jäykkä. Käytä lisää öljyä jos tuntuu että iho alkaa kuivua.
Sitten takaisin rintoihin, niiden alapuolelle, vastaavaan paikkaan kuin mistä äsken hieroit yläpuolelta, niin nyt vastaava piste alapuolelta. Suosittelen käyttämään esim. 2 sormea molemmista käsistä ja pyörittelemään vaikka ympyrä liikettä. Käytä öljyä paljon.
Seuraavaksi menemme taas k-18 alueelle, suoraan klitoriksen yläpuolelle, etsit v-mäistä aluetta joka rakentuu luista, tämä on n. 2-3 centtiä ko. alueen yläpuolella. Käytä tähän paikkaan paljon aikaa, se luultavasti on kaikkein eniten jumissa ja voi viedä 15minuuttiakin jotta lihas saadaan rentoutettua. Voit pyytää parnerin avustusta jos et löydä ko. paikkaa, se ei ole kovin iso 1-2centtiä halkaisijaltaan.
Sitten menemme sisäreisiin, sukupuoli elimistä n. 7 centtiä varpaisiin päin on paikka johon joudut kysymään taas kumppanin avustusta, käytä runsaasti öljyä ja hieman enemmän voimaa kuin aiempiin kohteisiin, nämä ovat etenkin istuma työtä tekevillä todella jumissa, aluksi saatat saada aikaiseksi tuskan huutoja, mutta hieman aikaa käytettyäsi huomaat varsin tyytyväisiä hymähdyksiä. Tähän suosittelen käyttämään 15-20minuuttia ainakin.
Seuraava paikka on jalkapohjat, jotka luultavasti suurimmalla osalla naisista ovat todella kutiamis herkät, joten älä sivele, äläkä ole liian hellä, vaan käytä voimaa, esim. nyrkki on oiva vaihtoehto pyörittelyyn, sillä et voi saada liian kevyitä painalluksia [josta siis seuraisi älytön kutiaminen..]
Seuraavan paikan hieromisen saat keksiä itse, mutta luultavasti tässä vaiheessa se ei tuota enää ongelmia. Tämä hieronta on sellainen jota ei pidä suorittaa enempää kuin 1-2 kertaa viikossa, johtuen siitä että se herättää verenkierron todella vauhdikkaaseen eloon, joka taas naisten tapauksessa ei ole kovin hyvästä. Miehille vastaava hieronta toimii melkein samalla tavoin, mutta se onkin sitten jo ihan toinen tarina :)
Loppu kaneetti
Toivottavasti jokainen saa jotain lisäeloa omaan parisuhteeseensa tämän ohjeen avulla, jos se on kuolemaisillaan, tai muuten vain liian "rutinoitunutta". Kuukauden tätä tehtyäsi voit hieman vähentää aikoja, mutta luultavasti huomaat suuria muutoksia sellaisilla osa-alueilla joita et aiemmin ole edes huomannut, tai joista on kauan kuin olet viimeksi niitä kokenut. Katsotaan mitä keksin seuraavaksi kirjoitella, ohjeita ja elämän vinkkejä on paljon päässä, vaikka olen vasta hieman aikaa elämän taivaltani suorittanut, ensi kertaan

keskiviikkona, heinäkuuta 12, 2006
Häikäilemättömyys
Teot
Tuntuu, että jokainen aihe jonka kirjoitan tänne koskee ihmisiä enemmän tai vähemmän, mutta mistäpäs sitä muusta puhumaan kuin siitä mistä tietää eniten.. Tai ainakin luulee edes tietävänsä :) Kuulin tässä tänään aika häikäilemättömän tarinan taas kerran, juttelin kaverini kanssa msn-pikaviesti palvelun [tutummin messengerin] kautta, ja tuli puheeksi tulevaisuuden suunnitelmat yms. Hän oli pääsemässä tietotekniikan koulutusohjelmaan, tänään oli tulleet hakutulokset. Ensimmäiselle sijalle hän oli kuitenkin hakenut mediatekniikkaan [tai mikä se nyt lie ollutkaan], joka käsittää siis 3d-mallinnukset, web suunnittelun ja muun sellaisen. Hän kertoi aiemmin olleensa eräällä firmalla töissä, johon hänet atk-tueksi haluttiin. Hänen oli tarkoitus tehdä firmalle kotisivut, mutta metallityöntekijäksi hänet sinne otettiin, ei kuulemma haitannut, rahaa tuli paremmin. Kun niitä sivuja sitten piti alkaa työstämään, ja olisihan se erittäin hyvä että olisi jotain pohjaa josta alkaa väkertää. Hän pyysi johtajalta historiikkiä firmasta, johon vastauksena hän sai perinteisen vastauksen sellaiselta ihmiseltä jolla ei ole mitään käsitystä internetistä "Firma perustettiin vuonna xxxx ja olemme työskennelleet yyyy ja zzzz yrityksille". Niin, jos katsotaan vaikkapa jonkin hieman enemmän menestyneen yrityksen sivuja ja katsomme heidän historiikkinsä lävitse, niin se ei todellakaan ole tuollainen, vaan siinä kerrotaan kaikki taustat mistä koko homma sai alkunsa. No eipä tässä vielä mitään, hänen käännettyään jotain 20 sivua katalogeista tietoa html-koodiksi [siis siihen muotoon jota jokainen internet selain osaa käsitellä, normaali teksti ei näytä juuri miltään..] niin sittenpä olikin hänen aika lopettaa työsuhde ja muuttaa muualle, sivut jäivät siis kesken. Perästä kuului soitto "Sivut eivät ole valmiit", ihmettelimme melkein yhteenääneen miten ne edes voisivat olla kun niitä ei kerran anneta tehdä, vaan teetetään jotain metallitöitä atk-töiden sijaan. Myöhemmin sivut kyllä ovat valmistuneet, ne on teetetty jollakulla, mutta kas kummaa, täysin identtiset lähdekoodit löytyy kuin millä tämä kyseinen henkilö oli alkanut niitä sivuja kasailemaan. Ainoana miinuksena se, että "copyright" eli tekijänoikeus osio oli unohtunut alkuperäiseen laittaa, eli eipä auta itku markkinoilla, kaikkea saa käyttää jos sille ei "patenttia" haeta. Myös opensource, eli avoimen lähdekoodin ohjelmat toimivat samalla periaatteella, paitsi, niitä saa muutella ihan niinkuin tahtoo, kuhan alkuperäinen on jostain tarkistettavissa [gpl-lisenssi]. Luultavasti tilaisuus tekee meistä jokaisesta varkaan, ehkä jokainen olisi toiminut samalla tavoin tuossa tilanteessa, vaikkakin säälimätöntä se on.
Tapaus 2
Entäs sitten tämä autoilu kulttuuri, siinähän pätee ihan samat jutut, ihmiset lähtevät liikenteeseen asenteella "minä minä" eikä muita ajatella ollenkaan.. "Kyllä minä vielä kerkeän noista vihreistä, vastahan se valo vaihtui keltaiseksi". Joopa joo, itselläkin sama asenne, mutta se vaan vituttaa suomeksi sanottuna odottaa se 1min sen sijaan että hieman rikkoo lakia. Toisaalta, automaatio-tekniikkaa opiskelleena voin sanoa, että jos et aja ylinopeutta, niin tuskin niihin seuraaviinkaan valoihin kerkeät ajoissa. Eli taas kerran, kannattiko sittenkään? Ei todellakaan. Myöskin on kiva ohittaa ihmisiä ohituskaistalla tai sitten jopa moottoritiella, kun toiset ajavat vain 97,5km/h ja itse tahtoisit ajaa 105km/h [niin, 10% virhemarginaali sallitaan lain mukaan, koska mittarit eivät koskaan ole niin luotettavia]. Tämä 7,5 km/h vaikuttaa sadalla kilometrillä [100km] aika vähän, ja minuuteissa olemattoman vähän. Pitkää matkaa jos ajetaan, niin kyllä sillä sitten tietysti on merkitystä, mutta loppujen lopuksi tässä maailmassa noin pienillä aika eroilla on aivan sama kuka on ensin perillä, kunhan on elossa vain siellä perillä. Kuinka moni on pysähtynyt joskus pelkäämään kuolemaa, ja miettimään oikeasti mitä silloin tapahtuu jos auto osuukin puuhun eikä puu katkea, vaan ihmisen niskat katkeavat? Tästäkin aiheesta olen oman mielipiteeni heittänyt ilmoille, mutta mitäs sitten sukulaiset ja lähimmäiset ajattelevat, tekevät jne? Oliko se heistäkin kiva että olit 30minuuttia aiemmin siinä puunrungolla johon menetit henkesi, vai oliko se vain sattumaa että se puu oli saanut kasvaa rauhassa juuri sillä paikalla esim. sen 150 vuotta odottaen sinun ajoasi siihen? Juupa juu. Joku on varmaan tulossa laivalta kun roudaa älytöntä vetokärryä kadulla parvekkeeni ohitse, jossa on siis olutta tai jotain muuta vastaavaa laatikko kamaa :) Hm takaisin aiheeseen. Jospa tämä Lost-sarjassa oleva fraasi "Everything here, happens for a reason" eli kaikki tämä täällä tapahtuva tapahtuukin jonkin asian vuoksi, en usko sattumaan enkä kohtaloon.. Sattumasta sen verran, että jollain tapaa se varmasti on olemassa, mutta luultavimmin sitä ohjaa jokin suurempi kokonaisuus kuin pelkkä sattumien summa. Ilman jotain sattuman kaltaista en olisi tavannut nykyistä kihlattuani, tuskin olisin istumassa juuri tässä ja kirjoittamassa tätä tarinaa, luultavasti en olisi saanut kaverini kanssa ehkä maailman parasta liiketoiminta ideaa päähäni jne. mutta miten nuo kaikki voivat sitten sattua? Ehkäpä joku tahtoo että jokainen meistä oikeasti toimii jollain odotetulla tavalla, ja sitten katsotaan oliko se hyvä, ja jos ei niin korjataan se johonkin toiseen ihmiseen ja taas testataan tuloksia? Ken tietää..
Syvimmällä sisälläni tiedän [niin, se alitajunta] että jotain tulee tapahtumaan lähitulevaisuudessa joka tulee ratkaisemaan monet näistä kysymyksistä, mutta milloin, sitä en vielä osaa kertoa, ehkäpä minun pitää vielä tämän alitajuntani kanssa hieman keskustella ja opetella puhumaan ennenkuin saan nuo asiat selville. Muuten, tämän illan tekstit jotka olen kirjoitellut tähän lähes huomaamattani [ristus miten paljon tuota tekstiä taas onkin..] on lähes kaikki alitajuntani tuotosta, en muista kirjoittaneeni noista juuri mitään, ja ne jota muistan on sellaista "tämä minun on pakko kirjoittaa" juttua. Palaamme astialle taas, may the force be with You.

maanantaina, heinäkuuta 10, 2006
Ihmisiä hämmästyttäviä asioita
Kautta aikain
On mietitty erinäköisiä asioita ja miksi asiat ovat niin kuin ne nyt sattumalta ovat, vai onko se sattumaa sittenkään? Itse en tähän 'coincidence' ilmiöön [eli sattumaan] usko, koska tiedän ja uskon olevani oikeassa kun olen niin havainnut. Otetaan tämä asia parin esimerkin kautta [offtopic] joku hirmu päissään tuossa parvekkeeni alapuolella viheltelee ja meinaa kompastua tuohon katukivetykseen [/offtopic]
Miksi maapallolla on ihmisiä, toiset vasen kätisiä toiset oikea kätisiä? Evoluution muutos vai sattuma?
Niin, tätä mietin tänään jonkin aikaa, enkä kyllä mitään sen järkevämpää vastausta keksinyt, mutta ehkäpä sillä on jokin tarkoitus, ja myös uskon että on. Kunhan joskus saan sen selville niin kirjoitan aiheesta lisää :)
Miksi alkoholi vaikuttaa keskushermostoon lamaannuttavasti?
Tuli tällainen kiva ajate päähän, että jospa se johtuu siitä ettei ihminen osaa käyttää aivokapasiteetistaan kuin muutaman prosentin? [olen aiheesta puhunut aiemminkin..] Niin, ehkäpä se johtuu juuri siitä, koska aamulla koskee päähän jos on "tarpeeksi" juonut? [mikä sitten on tarpeeksi.. hehheh..] Myöskin aivosoluja katoaa jokaisella reissulla kun ottaa sitä loiventavaa, luulisi että tähän mennessä olisi terveysintoilijat keksineet jo jonkin tavan poistaa nämä "ongelmat", mutta ei.
Taudit, vakavat sellaiset
Missäs näiden parannus keinot viipyvät? Hiv:t yms. varmasti pystyttäisiin parantamaan kun laitettaisiin vaan kaikki lääketieteiden viisaat yhteen ja yritettäisiin keksiä se ratkaisu oikeasti, mutta ehkäpä silläkin on samanlaisia "seurauksia" kuin tuolla aivojen käyttö prosentilla, jos osattaisiin käyttää kaikkea mitä olisi tarpeen, niin ehkäpä ihmiset olisivat liian viisaita ja huomaisivat mitä täällä oikeastaan tapahtuukaan [tästäkin on kirjoitettu täällä enemmän]. On hyvä että asioita välistä pysähtyy miettimään, ehkäpä nämä kaikki tapahtumat ovatkin tarkoituksella näin, en usko että niitä edes koskaan korjataan, ja toisaalta se voi olla hyväkin asia, mitenkäs sitten kävisi jos maapallo ylikansoittuisi esim. 10 vuoden päästä? Olisi syntyneitä ihmisiä vaikkapa 1miljardi joka vuosi ja kuolleita vaikkapa 50.000 kiitos uusien lääkkeiden jne.. Ei riittäisi vettä ja ruokaa kaikille ei mitenkään. Nyttenkin sama uhka on päällä kokoajan, mutta ehkä ei ihan niin nopeassa tahdissa. Omasta mielestäni kaikella on jokin tarkoitus, ei voi olla niin ettäkö kaikki tapahtuisi ihan sattumalta, olen jopa ihan varma että joku ohjailee meidän ajatuksiamme jollain tavalla, esim. sekin aspartaami tarina josta kirjoitin taannoin [löytyy täältä], tuskin meitä ihan täysin tarkoituksettomasti "tyhmennetään", vai mitä luulet? Aina kun joku näitä asioita alkaa selvittää, hän joko mystisesti kuolee tai katoaa muuten vain. Kyllä sillä jokin merkitys/tarkoitus varmasti on, mutta mikä? Ehkäpä se selviää lähivuosina, muttei ihan heti, siitä olen varma.
Entäs sitten se, kun toiset tykkää toisenlaisista asioista ja toiset toisenlaisista? Miksei alunperin tehty niin, että kaikki tykkäisi kaikesta, eikä toiset esim. vihaisi tummia ihmisiä ja toiset taas ylipainoisia naisia, tai sitten vastaavasti blondeja sekä laihoja? Niin, vaikeatahan se olisi käsittää, mutta jossain vaiheessa kaukana menneisyydessä asiat alkoivat eriämään toisistaan todella oudolla tavalla, asiaan tuskin silloin vaikutti otsonikerros, koska sitä ei vielä oltu tuhottu mitenkään. Entäs sitten dinosaurukset, mitäs niille tapahtui, jos tosiaan iski meteoriitti, niin mihin se oikeastaan tarkalle ottaen onkaan iskenyt, luulisi että olisi tullut aika iso monttu johonkin kohtaan, tai ehkäpä se olikin atlantti johon se osui, ja sittemmin siihen tuli muutama litra vettä? Niin, en miekä usko siihen, mutta jotain kummallista täällä tapahtuu kokoajan josta ei kerrota ihmisille. Löysin tuossa kivan dokumentin, jossa kerrotaan 50 asiaa joita ihmisten ei pitäisi tietää ollenkaan, joten nehän nyt on aivan pakko minun tässä paljastaa :
Huomenna taas lisää pohdintaa, nyt täytyy alkaa keskittyä taas olennaiseen.

Valitettavasti jos et osaa englantia, niin en voi auttaa, mutta sisältönä sellaista tietoa jota useimmat eivät tienneet olevankaan, esim. Usa suunnitteli räjäyttävänsä atomi pommin kuussa. Niin, eipä noita liian monessa paikassa ole kuulutettu, mutta jostain kautta tieto aina tuntuu vuotavan, ja se on hyvä se. Nuo tiedot on otettu suoraan yhden julkaisun, joka sisälsi e-bookkeja [eli electric bookin, eli sähköisessä muodossa olevan kirjan], kuvauksesta. Jännää tietoa. Miksi näistä sitten ei kerrota? Jottei massahysteria iskisi? Vai? Tätä voisi jossitella vaikka koko yön, mutta luultavasti jonkin vähän vastaavan syyn takia, kaikkea ihmisten luultavasti ei tarvitse tietää, vaikkakin jotkin siitä aina silti saavat selville jotain. Jos noiden tietojen "ansioista" menetän henkeni, niin onpahan seuraavalle ihmiselle jo ainakin jotain tietoa annettu mistä lähteä liikkeelle :)
- The first genetically modified humans have already been born.
- Hitler?s blood relatives are living in the U.S.
- The CIA commits over 100,000 serious crimes per year.
- The U.S. planned to explode an atomic bomb on the moon.
- An atomic bomb was dropped on North Carolina.
- The main hero of the movie Black Hawk Down is a convicted child molester.
- One of the Popes Wrote an Erotic Book
- Kent State wasn?t the only massacre of U.S. college students during the Vietnam era.
- Many of the Pioneering Feminists Opposed Abortion
- The World's Museums Contain Innumerable Fakes
- The Government Can Take Your House and Land, Then Sell Them to Private Corporations
- Carl Sagan Was an Avid Pot-Smoker
- The Suicide Rate Is Highest Among the Elderly
Huomenna taas lisää pohdintaa, nyt täytyy alkaa keskittyä taas olennaiseen.
sunnuntaina, heinäkuuta 02, 2006
Selviytymisopas Festarikesään
Muistoja
Nyt kun paras festari kausi on meneillään, ja yhdet maailman kuuluisimmista festivaaleista ovat menossa Roskildessä, Tanskassa, niin lienee aika hiljalleen alkaa muistella mitä kaikkea sitä onkaan tapahtunut tässä vuosien varrella. Niin paljon on kokemuksia, hauskoja juttuja, hienoja esityksiä ja iloisia ihmisiä mielessä että ei tiedä mistä aloittaa. Aloitetaan niin alusta kuin muistan. Ensimmäiset festarini itsenäisesti kävin vuonna 1998 Joensuussa [yllättäen], Laulurinteellä, Ilosaarirockissa. Valitettavasti silloin ei älyä vielä hirveän paljoa päässä ollut, mutta jotain sieltä alkoi hiljalleen oppia päähän tulla. Nyt, 9 vuotta myöhemmin, tulee yhdeksännet festivaalini kyseisessä rock-tapahtumassa täyteen [eli ensi vuonna on juhlan paikka :)] joten luen ensivuodesta lähtien itseni konkariksi festivaalien suhteen, ehkäpä niistä on jokin tiedonjyvänen avuksi myös sellaisille jotka ensimmäistä kertaa kyseisiin juttuihin osallistuvat, ja toivottavasti myös sellaisille jotain löytyy jotka ovat jo useamman kerran näitä tapahtumia kierrelleet. Ensimmäiset festarit menivät kuten nyt olettaa saattaa, opetellessa ja katsellessa esityksiä, olipas kivaa nähdä kunnon live-esityksiä ensimmäistä kertaa eläissään. Tästä vuodesta en oppinut muuta, kuin että 1) ÄLÄ MENE ALUEELLE SANDAALEISSA JOS MEINAAT KATSOA ESITYKSIÄ!, huonoin tapaus jonka kuulin oli varpaan kynnen irtoaminen kipeästi. Tai, jos menet sandaaleissa, kestä edes herranjumala siellä taempana, eturiviin ei ole mitään asiaa.. Toinen vuosi alkoikin sitten opettaa jo hieman enemmän, yhtenä tärkeimmistä 2) Juo vettä enemmän kuin luulet pystyväsi, auttaa seuraavan päivän pahaan oloon, sekä myös helteeseen, alkoholi [etenkin olut ja siideri] näes haihduttaa vettä elimistöstäsi. Joku 4-5 litraa per päivä lienee melko sopiva annos, itse olen vähintään 3 yrittänyt joka vuosi saada tuhottua, ja myös siinä onnistunut. Itse olen aloittanut rokin aina kun vain suinkin tilanne on sallinut niin viimeistään torstaina, josta seurauksena olen oppinut Syö aamupalaksi jotain mahdollisimman tukevaa, leipä ja kahvi ei riitä tuntia pidemmälle. Itse aloitan päivän joko pizzalla tai jollakin valmiilla, esim. kinkkukiusaus á la hk tai saarioinen. Seuraavat 5 vuotta ovatkin sitten opettaneet oikeaa juomakulttuuria, kuinka selvitä esim. 4:stä päivästä, normaalille kansalaiselle se ei ole helppo juttu. Säännöstely lienee yksi hyvä tapa, panosta jokaisen päivän tärkeimpään esitykseen paria tuntia ennen sopivaksi katsomallasi määrällä miedompaa kuin koskenkorva [miksikö? haihtuu esityksen mukana, koska hikeä tulee JA PALJON!]. Vaikeinta ehkä on päivän aloitus, mutta noilla eväillä joita tuossa yllä mainitsin [syöminen & etukäteen veden juominen] sen pitäisi kyllä onnistua melko kivasti, eli Älä anna pahanolon tulla, vaan ota se olut/siideri kun vielä tunnet olevasi humalassa, jos pääkipu kerkeää tulla, se on huomattavasti vaikeampaa ottaa se ensimmäinen, saattaa yleensä tuoda kaksinverroin pahemman olon [flashback vm. 2001]. Mitä tehdä jos se paha olo sitten tulee ja parhaan artistin esitys olisi alkamassa? Itse joskus tein testiksi seuraavan jutun joka osoittautui melko hyväksi : Varjoon, selälleen, jotain makeaa juotavaa [juissi tai jokin muu mehu] sekä muutama leipä [ruis-]. Jos olo ei helpota, sen jälkeen mieluusti jollekkin pehmeälle alustalle nukkumaan [oma koti / sänky = paras, jos mahdollista] ja parin tunnin tirsat, vaikka se artistin menetys tuntuisi miten raskaalta. Parasta festareissa kuitenkin on se fiilis eli meisinki, eikä sitä kannata pilata sillä että on pakko nähdä se oma suosikki jossakin. Hardcore sissit tekevät tietysti itselleen jonkin nopeanterävän paukun ja vetäsevät sen ykösellä, jonka jälkeen vielä toinen samanlainen ja sit 1 olut ja tadaa [tuo toimi nopeammin, mutta en suosittele eka kertalaisille, voi lentää laatta..]
Mitäs festarialueelle kannattaa ottaa mukaan
Aloitetaan helpoimmista :
- Vaihtokengät [vaikka ne sandaalit, jos ne ei jo ole jalassa]
- Ehdottomasti jokin muovipussi [joko istumista varten tai sitten housuiksi :D myös muuta juttua varten, josta kerron ehkä myöhemmin]
- Avaamaton energiajuoma [pullo, ei tölkki!] tosin, näitä saa kyllä alueeltakin yleensä, riippumatta festarista ja avattuja pullojahan ei enää nykyään saa viedäkkään aluelle [snif]
- Korvatulpat [jos omistat sellaiset ns. paremmat, muutoin ei niin tarpeen] alueelta saa vahatulppia ilmaiseksi kuuloliitolta, mutta osta jotkin paremmat jos tahdot saada esityksistäkin selvää, löytyy myös alueelta [kuuloliitto]
- Kamera [must]
- Puhelin [festarimallinen jos on taipumista hävitellä esineitä ja/tai pelkäät katoamista]
- Lompakko [kortit ja kaikki tärkeä pois, ainoastaan 20-50euroa käteistä mukaan oman maun mukaan, kortit eivät kelpaa yleensä alueella etenkään anniskelussa]
- Lippalakki / Pipo / Jokin muu päähine [ei kaivanne selitystä]
- Reppu johon kaiken ylimääräisen pakkaat
ps. välikommentti, laitan asiat siinä järjestyksessä tähän kuin ne mieleen tulevat..
- Purukumia [in case of oksennus, tai jos tahdot antaa jollekkin hyvän mielen]
- Aurinkolasit ja niille jokin säilytyskotelo [tai sitten silmälasikotelo jos käytät laseja]
- Vyölaukku [pro festaaja käyttää takataskua]
- Paperia [nenäliinoja, ja sellaiseen paikkaan jotteivat ne kastu, koska yleisöön "ammutaan" vettä tykeillä esitysten aikana]
- Laastaria
- Vaihtosukat ja alushousut sekä t-paita [jos et käytä jotain noista, niin jätä se pois laskuista, etenkin alushousut on ihan turhat :)]
- Korkinavaaja sekä tulentekoväline [sytkäri ei mene niin äkkiä loppuun, tosin siinä voi polttaa sormensa heilutellessa sen mieli-hitaan-kappaleen aikana sitä.. flashback vm. 1999]
- Festarikrääsä jos omistat sellaista, kaikki mukaan niille on aina käyttöä.
- Aurinkovoide [mahdollisimman iso kerroin, palat takuu varmasti jos vain aurinko edes näkyy ko. ajankohtana.. nimim. kokemusta vuosilta 1998-2005]
- Asenne : aina valmis kaikkeen uuteen
- Muista olla rauhallinen jokaisessa tilanteessa, auta kaveria hädässä, ainakin jos havaitset "Crowd Surfingia", niin mieluummin anna apua kaverin eteenpäin työntämisessä kuin että jätät ko. tapauksen huomiotta, vaikkakin se kiellettyä onkin nykyään.. Yhden tippumisen näin päälleen alas, eikä se ollut kaunista..
- Älä ole naiivi, äläkä stressaa vaikka ihmiset ympärilläsi olisivat kuinka humalassa tahansa, koska he ovat sitä kuitenkin. Jos joku sinua tönäisee yleisön joukossa, jätä asia niikseen, hän tuskin sitä tahallaan on tehnyt, vaan yleisö liikkuu ja jos esim. 2000 ihmistä katsoo samaa bändiä, niin sinua tönäisee tunnin aikana arviolta noin 50 eri ihmistä jos olet lähempänä eturiviä kuin 20metriä [poislukien sivustat..]
- Kun astut teltan sisäpuolelle, tai alueelle jossa musiikki soi [kaiutinten edustat, ja lavojen edustat, yleensä hiekka-alueet] laita tulpat päähän JO ENNENKUIN MENET SISÄLLE! tai kärsi viikon mittaisesta vinkumisesta nimim. kokemusta vuosilta 98-2000 "kapina teini, vittu-mä-mitään-tulppia-pidä-ku-ei-muutka-prkl"
- Sateenvarjo [en selitä miksi, jokainen tietää käänteispsykologian joka toimii ihmisiin, se toimii myös ilmoihin]
- Tyhjä vesipullo [koska muutoin se tyhjennetään, mitään avattua ei yleisesti ottaen saa viedä sisälle] sisäpuolella on monta eri vesipistettä, Ilosaaren tapauksessa muistaakseni 3, joista pulloa saa tankattua. Mieluusti mahdollisimman kestävää mallia, esim. armeijan kenttäpullo on erinomainen.
- Kynä ja paperia [samaan muovipussiin tai vastaavaan kuin mihin nenäliinat, jotteivat kastu] nimmareita ja muuta tarpeellista varten, yleensä aina joku tarvitsee jossain välissä, niin onpas kiva lainata jos itsellä on.
- Kaikki ylimääräinen pois taskuista, lompakosta [muistan, sanoin jo aiheesta, mutta koskaan ei voi sanoa liian usein!], kännykästä [jos mahdollista hommaa prepaid liittymä tms. johon vain tärkeimmät numerot talteen, esim. alueella olevat kaverit] vaikkakin kännykällä harvoin saa yhteyttä, soittajia on muutama tuhat muutakin kuin sinä. Lista jatkuu, korut pois myös! [toki, sormukset yms. voi jäädä, mutta riskinsä niilläkin, yksi tapaus melkein menetti sormensa sormuksen ansiosta, kaatui, sormi jäi viereisen ihmisen kengän alle, ja painui aika kasaan, voit uskoa että oli tappelu saada se pois -> rautasaha..]
- Tuoli
- Lähimpään narikkaan tai johonkin kaverin luo myös vaihto päällysvaatteet [hame/farkut/shortsit tms.] tai jos autossa/teltassa asut niin sitten sinne, ja mahdollisimman helposti saataville.
- Extreme sankarit ostavat paketin jotain makkaraa [esim. hk:n blöö on varsin toimiva] ja etsivät grillin joltain telttailu alueelta [riskinä on joutua maksamaan sisälle..] jos iskee nälkä, eli makkaraa tarpeen niin vaatiessa :)
- Narua [älä kysy miksi, luultavasti vastaus selviää, tai jos ei, niin viimeistään seuraavana kesänä] 1 metri riittää.
- Ilmapallo [mahdollisimman iso] tai jopa useampi
Nojuu, eiköhän noissa ole jo tarpeeksi yhdelle festarille kampetta, suurimmalle osalle kyllä löytyy käyttöä, mutta välttämättä jokaisen käyttötarkoitus ei aukea aivan ensi vilkaisulla. Älä odota viikonlopulta liikaa, jotta et pety, mutta älä myöskään liian vähän jottet vaadi ensi vuodelta sitten liikaa :D Muovipussin tilalle josta aiemmin mainitsin suosittelen valitsemaan roskasäkin jos vain budjetti sallii [hehheh..] huomattavasti monipuolisempi käyttötarkoitus [mm. jätesäkkilaskun MM:t voi suorittaa laulurinteen maastossa aika oivasti]. Listaa jatketaan ja kokemuksia kerrotaan lisää Ilosaarirockin lähestyessä, ajankohdallisestihan ko. festivaali sijoittuu vkonlopulle 14-16.7.2006 tänävuonna, eli vajaa 2 viikkoa aikaa, kivakiva. Joten, näistä tunnelmista.. ää eihän tää oo mikään jääkiekko matsi. Palaamme asiaan

Sunnuntait
Viikonloppu jekut ja källit
Sunnuntait ovat kyllä todella kivoja, kun mitään ei tarvitse tehdä jos ei välttämättä tahdo. Itsekin heräilin tänään 12.30 [onneksi älysin laittaa puhelimen äänettömälle eilen :)] siihen kun oma rakas tuli herättelemään "Herää jo, kello on puoli yksi". Edellis iltana muutamalla käytyämme, kotiin suoriuduimme, joten unikin maistui yllättävän kivasti. Sitten voisi hieman asiaakin liipata, eli eilen autolla kävimme hieman ajelemassa ja etsiskelemässä kivoja tanhuvia missä pelata Mölkky nimistä peliä [ideana vähän sama kuin Kyykkä, mutta pienemmät kapulat yms]. Löysimmekin kivan paikan ja siellä muutamat pelit pelasimme, jonka jälkeen tapasimme paikallisilla Evankelis-juhlilla olleita sukulaissieluja. Heiltä rahat ryöstettyämme suuntasimme kotiin [tosin yhdellä oli pakko käydä vielä yhdessä Joensuun hienoimmista paikoista, Hasanniemessä, jossa on kahvio josta saa myös a-juomia, sijainnista sen verran että sijaitsee Pyhäselän rannalla ja näkyy pitkälle ulapalle jos joku ei ole Joensuussa koskaan käynyt]. Kotiin tultaessa havaitsimme, että pitkän taistelun tuloksena saamamme parkkipaikan oli joku molopää vienyt, ja että hänen autonsa edelleen oli siinä. Eipä siinä muuta kuin auto ihan puskuriin kiinni ja ovet lukkoon ja käsijarru päälle jottei sitä siitä mihinkään edes työnnellä. Parkkipaikkamme sijaitsee aivan reunimmaisena, lähellä aitaa, joten luultavasti tämä vierailija on luullut että ko. paikka on vieraspaikka [vaikkakin meidän kerrostalomme on niin vanha jottei tässä ole parkkipaikkojakaan kuin ihan muutama, joten vieraspaikkoja järelläkin ajatellen ei ainakaan tolppapaikoilla ole]. Asiasta hieman tuohtuneena laitoin puhelimen äänettömälle ja kävin nukkumaan aikanaan [tosin monta tapahtumaa vielä ennen tätäkin kerkesi olla, mutta niistä myöhemmin]. "Aamulla" sitten tyytyväisenä katsoin puhelinta, ja kas kummaa, jostakin tuntemattomasta numerosta oli tullut soitto. Katselin kenen numero oli ilmaisen numero palvelun kautta netistä, ja se oli jonkin peelon tästä 100km säteeltä, en kuitenkaan identititeetin takia nimiä mainitse enkä myöskään paikkakuntia sen tarkemmin. Meinasin että käyn netistä tulostamassa sellaisen hienon parkkeeraus lapun ja käyn laittamassa sen ikkunaan hänelle, mutta jätin sen källin myöhempää käyttöä varten. Jostain kumman syystä kyseinen auto oli kuitenkin jostain kautta päässyt luikertelemaan karkuun, luultavasti nurmikon kautta, mutta oppiipahan olla ajelematta minun paikalleni prkl. Otin vielä todistusaineistoksi illalla muutamia valokuvia että jos auto on saanut naarmunkin niin tiedän ketä syyttää. Että tällaista tällä kertaa, nyt onkin kulunut jo sen verran aikaa että alkaa olla aika lähteä polttamaan nahkaansa taas ulkoilmaan, joten palaamme taas tarinan merkeissä illalla, pysykää kanavalla ja muistakaa kommentoida tekstejä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)