tiistaina, kesäkuuta 20, 2006

Tupakointi yms. paheet

Suomen lait yleisesti

Ensin hieman taustastatseja missä olen tällä kertaa : Otin läppärin kainaloon, viltin ja kännykän ja usb-piuhan jolla saan kännykän läppäriin kiinni, eli olen melkein langattomasti netissä :) Sitten itse asiaan.

Aika ovelasti ovat Suomen päättävät elimet tehneet selväksi, että Suomessa ei kansa päätä vaan ylin päätösvalta on heillä. Uusimpana vitsauksena lienee nyt tämä, että ensin kielletään parveke tupakointi, jonka jälkeen vuoden 2007 kesästä eteenpäin baareissakaan ei saa polttaa. Itse ihmettelin ensi alkuun, että asiahan voi olla hyväkin, ja luultavasti tulee olemaankin aivan paras juttu, mutta sitten toisaalta muistin ajat jolloin itsekkin vielä poltin. Kävin tässä n. kuukausi sitten Joensuussa uusittuun baariin nimeltä Kimmel [nykyisin Kimmel Night], ja siellähän on aivan loistava ilma, kun missään ei saa polttaa [jos sitä sikakarsinaa ei lasketa johon kaikki tunkevat samaan aikaan]. Mielestäni aivan älyttömän mukava siellä on nyt olla, ja varsinkin kun aamulla ei enää vaatteet haise tupakalle. Mieltäni hieman rohkaistuani alkoholin avulla, halusin testata minkälainen ilma sitten tässä eristetyssä alueessa on, ja voin sanoa, että ei siellä todellakaan varmasti kukaan mielellään ole kauemmin kuin on ehdottoman pakko [n. 5minuuttia menee keskiverto tupakoitsijalta yhdessä savukkeessa]. Myöskään juomia alueelle ei saa viedä, varmaankin juuri sen takia jottei sinne kukaan jäisi asumaan. Niin, takaisin tähän omaan polttelu aikaan, muistan miten kiva se oli pistää savukkeeksi missä vain [paitsi baaritiskeillä myöhemmin]. Sitten kun lopetin polttamisen, huomasin että vaatteet haisivat aivan törky pahalle jokaisen illan jälkeen, mutta eipä sitä itse huomaa kun polttaa..

Hyvät ja huonot puolet

Jokaisella asialla on aina ying yang, kuten aiemmin jo kerroin. Hyvänä puolena voidaan pitää että vaatteet eivät haise illan jälkeen tunkiolle, sekä myös uusia asiakkaita varmasti saa ravintolat [sellaisia jotka eivät polta, ja jotka eivät tykkää että vaatteet haisevat pahalle], mutta huonona puolena voisin kuvitella, että tupakoitsijoiden osuus varmasti vähenee baareissa, sekä myös salapolttelua ilmenee takuulla. Ehkäpä ravintoloitsijoiden omat keuhkotkaan eivät vaurioidu niin nopeasti enää kuin aiemmin, eli luultavasti ihan hyvä parannus tulee olemaan ennen pitkää, kunhan sitä vain noudattaisivat kaikki, ja ne jotka eivät pysty noudattamaan, toivottavasti eivät aloita mitään kapinaa, luultavasti tulee jokin kompromissi jossain vaiheessa kuitenkin, että tietyissä baareissa saa polttaa ja tietyissä ei. Tarkaa tietoa asiasta ei vielä ole, mutta otan kyllä selvää ja ilmoittelen kunhan jotain alkaa selvitä [jos joku ei kerkeä minua ennen kommentteihin kirjoitella asiasta :)] Tämä samainen viranomaisten pompottelu on alkanut viimeaikoina aika vakavallakin tavalla näkyä, tosin onhan sitä uhkailua aina ollut, mutta jossain vaiheessa varmasti menee ylitse nuo jutut, ja silloin kansa kohahtaa..

Loppukaneetti

Lopuksi voisin vielä sen sanoa, että jokaisella asialla on aina valoisa ja pimeä puolensa. Tämäkin asia varmasti muuttaa joidenkin tottumuksia ja tuo aluksi vaikeuksia kun ei muisti pelaa, mutta eiköhän tällekkin jokin selvyys lopulta saada. Omasta mielestäni osasta baareista tämä nykeinen "joillakin alueilla saa polttaa" käytäntö on ihan toimiva, mutta ehkäpä tämä koko baarin savuttomaksi tekeminen aiheuttaa isojakin ongelmia, sitähän ei tiedä ennenkuin asia tulee käytäntöön. Luultavasti se myös edistää joidenkin tupakoinnin lopettamis viettiä, joka ei välttämättä olisi ollenkaan huono juttu. Kunhan vain eduskunta ei lopulta ala hengittämistäkin kieltämään, niin kaikki on hyvin.. Hengitysilma maksua odotellessa, hyvää kesän jatkoa.

Ei kommentteja: