Herätys
Oli vallan karmiva, herään puhelimeni soittoääneen "La Cucaracha!", joka ei kuulosta heti ensimmäisenä aamusta miltää maailman parhaalta, säikähdin niin että meinasin paskoa housuuni. Vastasin puhelimeen ja kuuntelin aikani, tiedostin ainoastaan sen puhelusta jotta jonkin ajan päästä joku tulisi sisälle johon joutuisin luultavasti heräämään. Pää tyynyyn takaisin ja "zzzz". Heräsin siihen kun ovi avautui, se niistä yö unista.
Kello 10.30 Mein Kampf
Tämä päivä tulisi olemaan pitkä, tiesin sen jo aamusta, kaikki ei tule onnistumaan tänään. Päivä meni omaa rataansa, odotellessa ja tapellessa koneen kanssa vaihteeksi. Sen viimeisin vitsaus oli Windowsin puolella taas kerran, väitti että olisi "Verkossa kaksin kertainen nimi", hetken googleteltuani tulinkin siihen johtopäätökseen että Suomen kielellä vastauksia löytyi tasan yksi, joka sekin oli jonkin oppilaitoksen oma saitti, josta ei siis apua. Koitin asentaa serveriini Windowsien verkottamis työkalun nimeltä Samba uusiksi, joka auttoikin asiaa huomattavasti. Muutamat tunnuksien vaihdokset, sekä muutamat windowsin buuttaukset ja kas hommahan lähti toimimaan. Tästä pääsinkin ajattelu maailmassa siihen, että minkä takia Microsoft on rakentanut Windowsin verkottamisen niin onnettoman vaikeaksi ettei sitä tavallinen maalainen varmasti saa verkkoon jos ei omista hyvää tuttavaa joka asian tekisi. Nettiin kytkeminen sentään siinä on suhteellisen helppoa, useimmiten pistoke seinään ja homman PITÄISI toimia. Niin.. Onpa käynyt niinkin tässä leikkiessäni DNS:ien [Domain Name Server, eli oma osoite, kuten www.google.fi] kanssa, että eipä olekaan Windows enää päässyt nettiin, vaikka kaikki forwardoinnit yms. on muureissa ollut oikein. En vain ymmärrä miksei siitä ole tehty helpompaa.. Jokainen tietysti tavallaan, mutta rajansa kaikella :)
Beach Volley?
Kuten eilen, myös tänään oli tarkoituksena lähteä pelaamaan, mutta kuinkas ollakkaan pelikaverimme [naisia] olivatkin keksineet jo jotain toista. Enpä sinällään yhtään yllättynyt. Seuraavaksi oli tarkoituksena miettiä mitäs sitten, ehdotin että menisimme vain rannalle odottamaan että josko johonkin joidenkin kanssa pääsisi pelaamaan, ei tuntunut johtoportaalle sopivan. Seuraava ehdotus olikin että käydään ostamassa Frisbee jostakin ja mennään sitä heittelemään. Kaupungin 5. "varminta" paikkaa kierrettyämme [joista siis olisi pitänyt löytyä], tulin johtopäätökseen, joku muu on myös saanut saman idean. Joten hylkäsin idean ja tulin kotiin nauttimaan oluesta, muutaman juotuani olenkin valmis lähtemään terassille, josta palaan kun alkaa ilta viiletä. Sen jälkeen voisi vaikka hieman tehdä töitä ja kritisoida taas jotain kivaa aihetta. Sitä odotellessa..
maanantaina, kesäkuuta 12, 2006
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti