sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2006

10.6.2006 [jatkoa]

[aamu]päivä

Varsin mielenkiintoinen päivä sanoisinko. Tappelin koneen kanssa tänään varmaan pari tuntia, ongelmana sillä oli tällä kertaa se, että kun hiemankin enemmän kuormaa tuli virtalähteelle [myöh. poweri] niin se sai liikaa lämpöä ja koko kone sammui, eikä lähtenyt päälle ennenkuin poweri oli tarpeeksi jäähtynyt. Tämä poweri tuli "voitettua" huuto.netistä eilen [9.6], hintaa sillä ei paljoa ollut, mutta ihan toimivahan tuo silti vaikuttaisi olevan, sekä myös hiljaisempi kuin tämän hetkinen [jos voit kuvitella miltä 'rälläkkä' kuulostaa peltitynnyriä leikatessa, niin se on pientä tämän rinnalla]. Edellisestä tapauksesta ärtyneenä ajattelin vaihtaa vanhan hyväksi koetun powerin takaisin ja odotella rahojen saapumista sekä ensi viikon alkua, jotta pääsee ostamaan uuden kopan [eli kotelon] tietokoneelle johon tuon paremman ja hiljaisemman powerin sitten saisi kiinni, nykyisestä alkaa sitä paitsi muutenkin loppua jo tila sisältä.

Ilta

Sen kummemmitta kommelluksitta päivä kuluikin sitten iltaan asti ihan kivasti, ja ajattelin täyttää kupuni paikallisessa ravitsemusliikkeessä [Amarillo], joka oli muuten sekin aika mielenkiintoinen juttu.. Sisälle ravitsemusliikkeeseen päästyäni huomasin että varmaan jokin polttari-porukka oli naapuri pöydässä syömässä. He lähtivätkin melko pian tultuani pois, lie johtui olemuksestani jonka huomasivat varsin rumaksi ja/tai huvittavaksi eivätkä kestäneet pahaa hajuani? Tiedä sitten. Tilasin ruoaksi 'Chicken Pasta' jonka olin aiemmin kokenut ihan hyväksi ja täyttäväksi hiukopalaksi. Kyytipojaksi otin jäädytetyn lasin ruskeata paholaista [myöh. olut]. Ateriaa odotellessa Amarillon tapana on antaa myös jotain maissilastun tapaisia alkupalaksi, jota aloin odotellessa napsimaan kohti ääntä. Ajattelin että tässä menee kuitenkin kauan, joten kerkeän syömään nämä hyvin ja varmaan juomaan janojuomanikin ennen ruoan saapumista ulottuvilleni. Kuinka ollakkaan arvasin päin persettä, ja ruoka tuli puoliväliin päästyäni maissilastu annosta.. Varsin eriskummallista, yleensä menee n. 30minuuttia lauantai päivänä, mutta nyt oli varsin ripeää toimintaa. Iso plussa tästä keittiöön. Syömisen lomassa tutkailin gsm-matkapuhelimeni avustuksella internettiä, josta etenkin Tv-ohjelma sivustoa. Tiesin että myös tänään olisi muutama jalkapallo-ottelu televiisionissa, ja etsinkin ajankohdat käsiini. Argentiinan matsin ajattelin olevan niistä katsottavin, ja sitä myös päätin mennä katsomaan paikalliseen juottolaan nimeltä Jet-Set Bar.

Ruokailun loppu ja ulos siirtyminen

Ruoan saatuani syötyä, oli jäädytetyssä mukissani jäljellä vielä n. pari desiä mallasjuomaa, jonka ajattelin hissunkissun tuhota siinä iltaa odotellessa. Siinä odotellessa kirjoitin myös omalle rakkaalleni viestin, jota hän ei saanut ennenkuin vasta kotiin päästyään [akku loppui]. Väkeä alkoi olla tässä ravitsemus liikkeessä aika paljonkin jo, ja myös jokin bändi soitteli taustalla muutamia sulosointuja sillointällöin [lähinnä sound-checkejä, tosin muutama kappaleen alkukin kuultiin heidän testatessaan laitteistoa illan artisti vierasta varten]. Join olueni loppuun ja odottelin tarjoilijaa joka älyäisi tuoda laskun. Odottelin ja odottelin, kello alkoi olla jo aika paljon. Ajattelin : "Enää vajaa tunti ja kulta tulee kotiin, kiva kiva", tarjoilija käveli jälleen ohitse [ties monetta kertaa], ei mitään tälläkään kertaa.. Otin takkini, menin wc:hen, tein tarpeeni [nestemäinen ulkoistus], tulin ulos, kävellessäni kohti syömäpuolta Joensuun Amarillossa, huomasin että tilaisuus teki varkaan, jalat vetivät väkisin rappusiin ja sitä kautta kohti kotia. Säästinpähän siitäkin vaivasta lähemmäs 20euroa [Chicken Pasta : 10,80 ja olut jotain ~6 euroa].

Kotona jälleen

Rattoisan iltapäivän päätteeksi kerkesin kotona hetken istua yksikseen ennenkuin ovi avautui ja ihana yllätys saapui melko väsyneen oloisena, sekä hieman kylmäneenä [ensi kerralla enemmän vaatetta mukaan!!!!!]. Ilta kului, ja alkoi kolmos kanavalla elokuva : Mies Ja Alaston Ase 2½. Molemmat meistä olivat sen jo nähneet, mutta silti sivusilmällä sitä katselimme aina sillointällöin. Elokuva alkoi lähestyä loppuaan ja ajattelin että voisin lopun katsoa sängyltä rakkaani vierestä, mutta kun käännyin katsomaan sängylle toinen olikin jo unessa "Nuku hyvin" ajattelin ja kävin hellästi häntä suukottamassa. Menin keittiöön ja söin piirakan munavoilla sekä muutaman suolakeksin, ja leikin naapurikyttääjää [www.kyttaajat.net vai mikäs se sivusto nyt olikaan..]. Aikani leikittyäni, otin ja heitin takin niskaani, kengät jalkaan ja lähdin ulkoilemaan kohti aiemmin mainitsemaani juottolaa. Sisälle päästyäni tilasin oluen sekä talisker nimistä viskiä 4cl [joka lienee normaali viskiannos ravintolassa]. Peliä kerkesin katsoa vähän vajaa viimeisen puoliajan, jonka jälkeen istuin ja kuuntelin hetken musiikkia ja sitten Hesburgerin kautta kotiin, mutta kuinka ollakkaan eihän sieltäkään pois päässyt ilman tuttuja. Entinen ykkösjoukkueen kokelaani intistä [Turunen] on nykyään nähtävästi S-ketjun järjestyksenvalvoja, ja niinpä hetken juttelimme niitä näitä, samalla tuhosin ateriani [kerros sellainen], ja läksin lantustamaan kotia kohden. Nyt istun tässä ja kirjoitan tätä blogia, seuraava etappi olisikin unille. Eli hyvää yötä minun puolestani :)

Ei kommentteja: